ARVIO: W. Chorellin KISSAT Vantaan Näyttämöllä

Kirjoittanut: Walentin Chorell
Ohjaus: Simo Lappalainen
Tuottaja: Maija Lappalainen
Näyttelijät: Terhi Kaunismäki, Laura Koskenkari, Arttu Lavi, Anne-Mari Godlewski, Mari Lähteinen, Laura Raivio, Saara Salo, Pirjo Saariokari, (Martti Valli)
Puvustus: Paula Merta, Pirjo Peltonen ja Erja Kaunismäki
Lavastus: Marko Löllö
Markkinointi: Osmo Rahikainen, Arttu Lavi Kuvat: Mikael Rekola Graafinen Suunnittelu: Arttu Lavi

Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma

Sanon heti aluksi, että pidin paljon Vantaan näyttämön Kissat esityksestä. Sen on kirjoittanut Walentin Chorell, joka sai paljon kritiikkiä naiskuvastaan 60-luvun Suomessa. Omasta mielestäni Chorell on ollut aikaansa edellä ja omannut tarkan silmän, vaikkakin näytelmässä seikkailee mielestäni pelkistettyjä nais-stereotypioita. On ahkeraa ja rujoa, alistuvaa ja ujoa, tomeraa ja työlästä. Vaikka naiskuvat ovat karikatyyrisiä, ne toimivat juuri tässä näytelmässä. Onneksi Chorelilla on ollut myös silmää kritisoida miestenkin toljailuja naishahmojen suulla näytelmän loppupuolella.

Esiintyjillä oli hyvä ryhmähenki, etenkin tehtaan alkuperäisillä työntekijöillä. Tilanteet, erityisesti heidän väliset ja aloittamat, tosiaan uskoi ja tunnelma oli tiivis akvaario-tyylisessä, yhden sijainnin esityksessä.

Ainoastaan alussa on hieman outo fokus, ottaen huomioon, että uusi tyttö ei olekaan esityksen päähenkilö. Siinä pohjustetaan kyllä hyvin epämiellyttävä, seksuaalinen tilanne, joka loppujenlopuksi paljastuu esityksen pääaiheeksi - vaikka tosin kahden toisen roolihahmon välillä. Juonenkäänteitä tulee ja niistä on ohjattu ennakointia ehkä vähän liiankin hyvin.

Vaikka työvaatteet olivat kaikilla samat, tykkäsin, että pukusuunnittelijat Paula Merta, Pirjo Peltonen ja Erja Kaunismäki olivat suunnitelleet uudelle työntekijälle selkeästi erinäköiset alusvaatteet, kuin niille, jotka olivat pitkään olleet töissä. Myös Marta Porschen (näyttelijänä hienosti ylästatusta vetävä Anne-Mari Godlewski) statusta nostetaan komealla pukeutumisella.

Kiitos Marko Löllölle myös yksinkertaisesta, mutta toimivasta lavastuksesta, mutta erityisesti vintagelehti yksityiskohdasta!

Ainoa selkeä miinus, mikä jäi leijumaan esityksestä oli vaihto pimeässä. Se on aina riski ja yleensä tehtävä vaihto toimii teatterin taialla vaikka himmeissäkin valoissa. Himmeydestä puheenollen olisin rakastanut, jos pukuhuoneen valot olisivat pysyneet himmeinä erääseen tärkeään "tunnustukseen" asti.

Heikkoa lenkkiä ei näyttämöllä ollut. Kuitenkin lempihahmoihini lukeutui tällä kertaa "comedy-relief" Anna, jonka oli hienosti paikannut Pirjo Saariokari. Ammattimaisimman vedon veti monitaituri Terhi Kaunismäki, joka esitti Magdaa, lauloi, nauroi ja uskalsi olla herkästi läsnä. Arttu Lavi (kiitos kutsusta) veti Seijan roolin uskollisesti, mutta rempseästi.

Mitä tulee herkkyyteen, olisin kaivannut sitä kokonaisvaltaisesti enemmän. Aiheet olivat vakavia ja Kissat onnistuivat esittämään meille tärkeitä teemoja "teknisesti" ja pintapuolisesti. Viihdyin siis ja uppouduin mukaan, mutta olisin halunnut enemmän tilaa hengitykselle ja aikaa tunteille.

Kutkuttavinta tässä esityksessä ja sen paikkakeskeisyydessä oli, että pystyi eläytymään mukana eri vaiheet. Nyt ovet ovat kiinni. Nyt valot sammuvat. Joku kävi nyt suihkussa. Tuossa on sohva, jossa voi levätä. Aivot pysyivät mukavan virkeinä ja lavakuvat toimivat, kiitos ohjaaja Simo Lappalainen.

Onneksi maailma on mennyt eteenpäin noista ajoista, vaikka tietyt osat ihmisyydestä ovat läsnä edelleen. Ennen kaikkea heikomman puollustaminen. Slava Ukraini!

Teksti: Rosanna Ilo Liuski