Arvio: Litku on se juurtunut, mutta haaveileva isosisko, joka näyttää esimerkillä miten olla oma itsensä. Litku Show 2022.

Litku astelee pimeällä näyttämöllä kohti istumapaikkaansa ja kompastuu johonkin matkalla. Siksi juuri rakastan häntä.

Sain kunnian tulla Helsingin Kulttuuritalolle Litkun keikalle, arvioimaan katsojakokemustani musiikkielämyksen äärellä.

Ilta alkoi kappaleella, jossa Litku saattelee meidät alkutaipaleensa ääreen: piano on saatu lahjaksi ja sanoitukset ovat korneja, hän ajattelee. Eipä tiennytkään, kuinka aitoja, ihania ja syviä sanatulkintoja hän on tehnyt elämästä muiden kuultavaksi ja ennen kaikkea samaistuttavaksi.

Litku antaa melodian ja sanat spesifeille hetkille, paikoille ja tarinoille, oli kyseessä sitten kesäyö, perjantai keskustassa, erilaisena olemisen rohkeus, vitutus kaikki-on-hyvin -esittämistä kohtaan tai nuoren tytön seksiunet (lempikappaleeni).

Litkukaraoke täytti ensimmäisen osion ennen väliaikaa. Litkukaraokeen päästäkseen fanit olivat saaneet osallistua jonkinlaiseen arvontaan niin, että voittajat pääsivät vetämään livekaraokea lempikappaleistaan. Ennen karaokevetoja Litku kertoo rennolla otteella faktaa ja historiaa juuri niistä kappaleista, joita fanit tulevat yksitellen vetämään, kuitenkaan biisejä liikaa etukäteen nimeämättä. Hän sijoittaa ne selkeästi sekä aika- että avaruusjanalle: ollaan esimerkiksi junassa, Jyväskylässä tai vuodessa 2016, kun biisi on saanut alkunsa. Näistä vihjeistä yleisö voi virneen kautta hieman arvailla, että mikä kappale sieltä voisikaan olla tulossa. Kirkkaana kirsikkana kakunpäällä ovat fanien lähettämät saatekirjeet, joita Litku lukee ja kommentoi kiitollisena ennen karaokevetoja. Hän toivottaa esiintyjät aina heidän nimimerkkien siivin tervetulleeksi lavalle.

"Me kuvattiin nää vikat karaokevideot just ennen lähtöä", Litku toteaa ja saan muistutuksen, etten ole yksin viimetipassa-piirteeni kanssa. Karaokevideoit tuovat mieleen 2010-luvun (+-2v.) Youtuben, jonne videot väsättiin Windows Movie Makerilla. Tai irc-gallerian, jossa kuviin lisättiin yhden värin tekstiä huolettomasti. Piis and laaw. Meininki on yhteisöllinen ja esimerkiksi koiran temmellystä jaksaa kuin jaksaakin seurata koko kappaleen ajan, tai sitä, miten Litku nauraa pissat housussa bändikaverinsa jammailulle niin, että videokuva alkaa valua alas maahan. Kimaltava mekko -kappaleen esittäjällä on kimaltava mekko.

Litku on läheinen ja lämmin faneillensa, jotka pysyvät uskollisina, palauttaen vastavuoroisesti hänelle lempeyttä ja ymmärrystä, mitä elämä sitten tuokaan sankarimme eteen. Minunkin faniviesteihini on aikamme sanataituri jättänyt sydämen. Hänen tulkintansa uppoavat syvälle, erityisesti oman sukupolvensa edustajiin, 80-90 -luvun lapsiin.

Hän on se juurtunut, mutta haaveileva isosisko, joka näyttää esimerkillä miten olla oma itsensä, tuo esille elämän kauniit yksityiskohdat ja toteaa junasta pois astuessaan: "Maalla on kiva asua, mutta kaupunkiin on kiva tulla" - meitä, meitä varten!

Toisella osiolla väliajan jälkeen kuulemme Litkun uusimman levyn Asiatonta oleskelua antimia. Jousikvartettia olisi voinut miksata kovemmalle, puhaltimet kuuluivat hyvin. Valosuunnittelu on vahvaa, täynnä päävärejä, jotka lopulta sointuvat myös Litkun mekkoon ja luomiväriin. Vanhana sieluna Litku hehkuu retrolookissaan ja jännitys karisee hänestä kappale kappaleelta, päästäen hänet viimeisten biisien ajaksi täyteen flow'hun. Myös yleisö innostuu ja nousee seisomaan. Kappale Miksi en lähtisi kaupunkiin (2018) alkaa soida ja näkemisen lisäksi kuulen ihanan retrohengen parhaiten Litkun sointujen nousuissa ja laskuissa: "Ja yö saa minut nauramaan / Yö tekee minusta hauskemman jotenkin / Miksi en lähtisi kaupunkiin? / Heittäisin murheet töhiksiin".

Kiitos Litku. 12 pistettä, voitto!

Kuva Litkusta: luovarecords.com/litkuklemetti
Arvio: Rosanna Ilo Liuski